lauantai 11. elokuuta 2012

Lääkinnälliset sienet.

Moni saattaa hörähtää, kun kuulee ensimmäisen kerran sanat lääkinnälliset sienet. Päällimmäisenä saattaa tulla mieleen kärpässieni-astraalitripit. Kyse ei kuitenkaan nyt ole siitä, vaikka olotilassa luultavammin tässäkin tapauksessa tulee muutoksia.. ;-)

"Mitkä ihmeen lääkinnälliset sienet?!"

”Sieniä on käytetty jo tuhansia vuosia kansanlääkinnässä etenkin Aasiassa. Vasta viime vuosikymmenien aikana niiden käyttö lännessä on lisääntynyt. Sienistä on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja niistä on julkaistu tutkimuksia tieteellisissä lehdissä.

Sienistä on löydetty lukuisia farmakologisesti aktiivisia aineita, joilla saattaa olla tulevaisuudessa entistä enemmän merkitystä sairauksien hoidossa ja uusien lääkemolekyylien kehittelyssä. Nämä yhdisteet monimutkaisia yhdisteitä, jotka tappavat bakteereja ja viruksia, niillä on immuniteettia ja tulehdusta sääteleviä ominaisuuksia, ne vaikuttavat myös verensokerin säätelyyn, suojelevat maksaa ja vaikuttavat keskushermostoon. Sieniä on käytetty tuhansia vuosia kansanlääkinnässä erityisesti Aasiassa, mutta vasta viime vuosikymmeninä niiden käyttö lännessä on lisääntynyt. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja niistä on julkaistu tutkimuksia tieteellisissä lehdissä, myös monet alan tieteelliset kongressit ovat lisääntyneet. 

Tutkimuksen mukaan terapeuttisilla sienituotteille tulee tulevaisuudessa olemaan yhä kasvava kysyntä joko lääkkeinä, ravintolisinä tai pelkästään funktionaalisina elintarvikkeina.

On arvioitu, että v.1991 lääkesienten ja niistä valmistettujen lääkkeiden tai ravintolisien myynnin arvo oli 1,2 miljardia dollaria ja vuonna v.1999 jo 6 miljardia dollaria. Maailmassa on arviolta jopa 140.000 sienilajia, joista vain n.10% tunnetaan.” – J.H.

Käyn läpi tällä hetkellä ehkä eniten ”pinnalle olevia” sieniä..


Huom! Älä käytä antibiootteja, penisiliiniä tai suonensisäistä glukoosia yhtäaikaa pakurin kanssa, koska ne toimivat vastavaikuttajina. Jotkut ihmiset ovat myös allergisia sienille.

Pakurikääpä

* Löytyy Suomen luonnosta – koivun kyljessä kasvava lahottajasieni.

* Sota-aikana pakurista valmistettiin Suomessa teen korviketta, joka tunnettiin “tikka-teenä”. Pakurikäävän historia sijoittuu kuitenkin Venäjälle, Siperiaan, jossa pakurikääpäteellä on hoidettu mm. syöpää, tuberkuloosia, diabetesta ja vatsakatarria sekä vatsa- ja pohjukaissuolistohaavoja aina 1600-luvulta lähtien.

* Sisältää 215 erilaista fytoravinnetta.

* Voimakas adaptogeeni – auttaa kehoa sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

* ORAC-luku on korkeampi kuin millään tunnetulla ruoka-aineella.

* Viimeisen 40 vuoden aikana tehty yli 1600 tieteellistä tutkimusta, mukaan lukien esim. Tohtori Kirsti Kahloksen Helsingin yliopistossa vuonna 1984 tekemät tutkimukset, jotka osoittivat pakurikäävän anti-virus, anti-sieni, anti-syöpä ominaisuudet.

* Pakurikäävän betuliinia ja betuliinihappoa käytetään vaikuttavana ainesosana 46:ssa eri lääkkeessä.

* Pakurikäävän DNA-rakenne on 30% lähempänä ihmisen DNA:ta kuin esimerkiksi kasvien DNA:n.

* Herblisti David Winston on yksi aikamme kuuluisimmista “yrttiguruista”. Winstonin mukaan pakurikääpä on kaikkein voimakkaimmat anti-syöpä-ominaisuudet omaava, koskaan löydetty lääkinnällinen sieni.

* Lue lisää pakurikäävän ominaisuuksista, käyttötavoista ym. -> täältä.



Reishi

* Kun pakurikääpää sanotaan sienten kuninkaaksi niin reishiä eli lakkakääpää kutsutaan sienten kuningattareksi. Siinä missä pakuri toimii fyysiselle puolelle niin reishin vaikutukset toimivat henkiselle puolelle sen rauhoittavan, stressiä vähentävän vaikutustensa ansiosta. Moni kokeekin reishiä otettuaan olevansa enemmän läsnä tässä hetkessä. Pakurikääpä saattaa taasen nostaa fyysistä aktiivisuutta.

* Käytetty kiinalaisessa lääketieteessä yli 2000v., joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 4000v.

* Kiinalainen nimi ” lingzhi” tarkoittaa sielua, pyhää. Vietnamilainen nimi ”linh chi” tarkoittaa yliluonnolista sientä.

* Voi löytyä Suomenkin metsistä, mutta on uhanalainen laji.

* Esiintyy useimmiten tervalepän kannoissa, kaatuneissa rungoissa, lehdoissa ja kosteissa metsissä.

* Tutkituimpia rohdoskasveja maailmassa ginsengin kanssa.

* Tituleerattu perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM) ykkösrohdokseksi.

* Sisältää 120 erilaista triterpeeniä, polysakkarideja, proteiineja sekä muita bioaktiivisia aineita.

* Adaptogeeni – auttaa sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin ja vähentää tressiä.

* Rauhoittaa ja ravitsee hermostoa.

* Toimii patogeenejä, kuten viruksia, bakteereja, parasiitteja vastaan.

* Laskee ”pahaa” LDL kolesterolia, laskee verenpainetta, parantaa verenkiertoa.

* Poistaa myrkkyjä sekä estää epäpuhtauksien kertymistä elimistöön

* Rauhoittaa ja ravitsee hermostoa

* Tukee maksan toimintaa.





Cordyceps

* Cordyceps Sinensis on harvinainen sieni, joka kasvaa Kiinassa Tiibetin ja Nepalin vuoristossa. Cordyceps-sienilajeja on yli 680, joista Cordyceps Sinensis on tunnetuin ja käytetyin.

* Cordycepsiä on käytetty kiinalaisessa lääketieteessä ainakin 1080-luvulta asti ja Eurooppaan se on tullut Pariisin kautta vuonna 1726.

* Kaksi tunnettua kisaa toivat cordycepsin ihmisten tietoisuuteen lännessä v.1993. Kiinan kansainvälisissä kisoissa kiinalaiset rikkoivat 9 maailmanennätystä ja Stuttgartin MM-kisoissa sama tiimi voitti 3 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi mitalia 1500m, 3000m, 10000m matkoilla. Joukkueen valmentaja kertoi cordycepsin olevan salaisuus heidän menestykseensä.

* Sis. välttämättömiä rasva- ja aminohappoja, vitamiineja (B1, B2, B12, E, K), mineraaleja (kalsium, magnesium, rauta, natrium, kalium ym.), entsyymejä, steroleja ja proteiineja.

Perinteisesti käytetty:

* Tukemaan hengityselinten, maksan ja munuaisten toimintaa.

* Parantamaan maksimaalista hapenottokykyä.

* Nostamaan energiatasoja.

* Tasoittamaan kolesterolitasoja.

* Auttamaan stressiin ja kohentamaan immuniteettia.

* Kohottaan mieskuntoa.

Katso alta hämmästyttävä video cordycepsistä..





Lion’s Mane

* Monia eri lajikkeita, joista hericium erinaceus on tunnetuin, käytetyin.

* Lion’s Manea on käytetty jo pitkään Japanissa ja Kiinassa kulinaarisena herkkuna ja merkittävänä lääkinnällisenä sienenä. 

Perinteisesti käytetty:

* Parantamaan keskittymistä ja aivotoimintaa.

* Kohentamaan immuniteettia.

* Tasoittamaan verensokeri- ja kolesterolitasoja.

* Nopeuttamaan haavojen paranemista.

* Edistämään ruoansulatusta.

* Lievittämään tulehduksia.

* Stimuloimaan NGF (nerve growth factor - hermokasvutekijä) synteesiä, auttaen kehoa taistelemaan alzheimerin tautia vastaan. NGF puutos on yksi alzheimerin taudin pääaiheuttajista.




Mistä hankkia näitä sieniä?

Jos ei ole halua/mahdollisuutta lähteä etsimään pakurikääpää luonnosta niin sitä voi tilata jauheena esim. täältä. Four Sigma Foodsilta löytyy valmisjuomasekoitus, jossa on pakuriuutetta sekoitettuna muihin yrtteihin. Myös Puhdistamolta löytyy laadukkaat pakurikääpäuute sekä käyttövalmis, kuivattu kuumavesiuute instant-pakuri. Muissa sienissä kääntyisin myös näppärien Four Sigma Foodsin valmissekoitusten puoleen. Puhdistamon tuotetta sekä Four Sigma Foodsin pakuri- ja reishiuute valmisjuomasekoituksia myydään ekokaupoissa, kuten esim. Ruohonjuuressa. Cordycepsin myynti on toistaiseksi kielletty Suomessa ja Lion's Mane koko Euroopassa. Kyseisiä sieniä voi tilata suoraan Four Sigma Foodsilta tai sitten iHerbistä. iHerbin valikoimista Fungi Perfecti sekä Mushroom Science ovat hyviä valintoja. iHerbistä löytyy myös paljon muita sienivalmisteita. Perusmarketeista voit myöskin bongata lääkinällisen sienen, sillä siitakesieni kuuluu myös tähän kategoriaan. Loppuun vielä luennonpätkä sienitieteilijä Paul Stametsilta:

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kuinka välttää auringossa palaminen?

Kesä on saapunut ja pääsemme taas nauttimaan auringosta. Yksi asia, joka herättää aina kesän tullessa keskustelua on auringolta suojautuminen. Media vannoo mustavalkoisesti, että aurinko on lähestulkoon vain paha asia, joka aiheuttaa syöpää. Auringonvalon ja d-vitamiinin puutos on kuitenkin linkitetty yli 70 syöpätyyppiin. Toki melanooman riski lisääntyy auringossa kärvistellessä, mutta samalla kuitenkin useiden muiden syöpien riski pienenee. Melanooman kuolimisen riski 75 ikävuoteen mennessä on ~0,3%, kun taas kaikkien syöpien riski on yhteensä 9,65%. Tarvitsemme auringonvalosta UVB-säteitä, joiden avulla muodostamme ihollamme d-vitamiinia. 79-90% elimistön d-vitamiinivarannoista syntyy, kun ihomme on tekemisissä UVB-säteiden kanssa.
Jos levitämme ihollemme kemikaalicocktail-aurinkorasvoja, häiritsemme tehokkaasti ihollamme tapahtuvaa d-vitamiinisynteesiä sekä muita iholla muodostuvia fotoreaktiivisia yhdisteitä. On myös hyvä muistaa, että ~60% siitä mitä laitamme ihollemme, imeytyy myös verenkiertoomme. Mitä korkeampi on rasvan SPF-kerroin - sitä enemmän siinä on kemikaaleja. Kemikaalit häiritsevät kehon hormonitoimintaa ja ne saattavat mm. laukaista estrogeeniriippuvaisia syöpiä rinnoissa, kohdun limakalvossa ja eturauhasessa. Jos haluamme välittää ympäristöstämme ja syödä kaloja, niin huomioitava seikka on myös se, että aurinkorasvamme ja niiden sisältämät kemikaalit ajautuvat pesuvesien mukana vesistöihin, jotka voivat sitten vaikuttaa negatiivisesti kaloihin. Täältä voit lukea lisää aurinkovoiteiden haitoista.

 (kuvan funktio on lähinnä houkutella miespuolisia lukijoita jatkamaan lukemista)


Mitä sitten tehdä käytännössä?

Sisäinen suojautuminen:

* Kookosöljy. (suojaa auringon ultraviolettisäteiltä)

* Karotenoidit. (astaksantiini, porkkana, tomaatti gojimarja, spirulina, afa, chlorella)

Huom! Astaksantiini on rasvaliukoinen karotenoidi, joka yksi luonnon voimakkaimmista antioksidanteista. Se on jopa 6000x C-vitamiinia ja 550x E-vitamiinia voimakkaampi, kun mitataaan sen kykyä poistaa reaktiivista happea.Tämä on toiminut tehokkaasti monilla sisäisenä aurinkorasvana, etenkin niillä, jotka palavat herkästi auringossa. Astaksantiinia voi tilata esim. täältä.

* Vihreä tee. (sis. mm. katekiinia, joka suojaa auringon uv-säteiltä)

* Antioksidanttipitoiset ruoat (= paljon eri värejä). Rasvaliukoiset antioksidantit ovat tärkeitä, sillä ihomme koostuu pääasiassa rasvoista, jotenka etenkin marjat (sekä hyvänä ekstrana tocotrienols) käyttöön.

* Ja mikä tärkeintä - ylipäätään laadukas ravinto.

Ulkoinen suojautuminen:

* Maalaisjärki mukaan: älä ole yhtämittaisesti pitkään auringossa. Totuttele ihoa aurinkoon vähitellen - varsinkin jos omaat vaalen ihotyypin. Suojaudu vaatteilla tarpeen mukaan.

* Tee-se-itse-aurinkorasva: 50% kookosöljyä, 50% kaakaovoita - rasvaseos. Myös vihreä tee, shea-voi ovat toimivaa tavaraa ulkoisesti.

* Pelkästään kookosöljyä voi levittää iholle ennen sekä jälkeen auringonottoa.

* Ihoa ei kannata pestä saippualle heti auringonoton jälkeen, sillä häiritset d-vitamiinin tuotantoa iholla.

* Aurinkolasien käyttöä kannattaa välttää. Laseja käyttäessä aivot lähettävät keholla signaalin, että ympäristössä ei esiinny valoa ja elimistö vähentää melaniinin tuotantoa iholla.

* Jos kuitenkin palat - ota aloe vera geeli käyttöön.




tiistai 14. helmikuuta 2012

Vinkkejä uniongelmiin.

Monet ihmiset kärsivät insomniasta enemmän tai vähemmän. Jotkut eivät saa unta millään, toiset heräilevät öisin. Uni ja sen laatu ovat keskeisiä elementtejä terveyden, jaksamisen ja energisyyden kannalta. Välillä tuntuu, että terveyskeskusteluissa puhutaan aivan liian vähän unen merkityksestä, vaikka se on mielettömän suuri. Jos vähänkään kokee nukkuvansa huonosti, niin suosittelisin selvittämään itselleen mistä tämä voisi johtua.

Unilääkkeitä syö 369 871 suomalaista.
- Kela 2011


Erään tutkimuksen mukaan yli miljoona suomalaista kärsii tilapäisestä tai pysyvästä unettomuudesta.

Tässä kasa strategioita parempaan uneen mitä olen tähän mennessä aiheen tiimoilta opiskellut. Osa on niitä "itsestäänselvyyksiä", mutta laitan ne silti, koska ne ovat myös monesti niitä asioita, jotka saatetaan kummasti unohtaa. :)

* Säännölliset vuorokausirytmit. Pyri heräämään aina suht samoihin aikoihin.

* Laita ajoissa kirkkaita valoja pois päältä ja laita vaikka kynttilöitä palamaan.

* Sulje tv ja tietokone ajoissa ennen nukkumaanmenoa.

* Mene ajoissa sänkyyn. Aivot uusiutuvat erityisesti klo.22-02 välisenä aikana, joten kannattaa olla sängyssä rauhoittuneena jo ennen kello kymmentä.

* Vältä stressaavia tehtäviä myöhään. Älä tee mitään sellaista minkä tiedostat aiheuttavan stressiä.

* Rentoudu, tee syvähengityksiä, meditoi, makaa piikkimatolla.

* Kuuntele rauhoittavaa musiikkia.

* Lämmin kylpy, suihku, sauna - kaikki rauhoittavat.

* Eteeriset öljyt, suitsukkeet tuovat levollista tunnelmaa. Kokeile mitkä tuoksut saavat sinut rauhoittumaan parhaiten.

* Voit pitää kynän ja paperia sängyn lähettyvillä. Jos mieleesi sattuu tulemaan jotain tärkeää, joka täytyisi kirjata ylös.

* Kellot, kännykät pois sängyn vierestä. Kellot pois samasta huoneesta.

* 15min päiväunet ovat monelle riittävän pitkät. Pyri olemaan nukkumatta liian pitkiä päiväunia.

* Liikunta parantaa unta ja sen laatua, mutta vältä raskasta liikuntaa myöhään.

* Kahvia, muita kofeiinipitoisia juomia ja suklaata ei kannata syödä myöhään.

* Vältä isoja ruoka-annoksia ja alkoholia ennen nukkumaan menoa. Täydellä vatsalla uni saattaa usein olla levotonta.

* Seksi voi toimia monilla konstina saada paremmin unta. Endorfiineja vapautuu seksin aikana ja ne parantavat unen laatua. Sukupuolten välillä on eroja; miehet tuntevat yleensä itsensä väsyneemmäksi seksin jälkeen, kun naiset taas pirteämmäksi.

* Kirjojen lukeminen illasta voi auttaa unen saannissa.

* Kylmät värit, kuten violetti, turkoosi ja harmaa voivat hidastaa ja rauhoittaa. Näitä värejä käytetään monissa sairaaloissa rauhoittamaan maanisia potilaita.

* Tarkista makuuhuoneen lämpötila ja puhtaus. Ihminen nukkuu viileässä paremmin. Huoneen lämpötilan tulisi olla ~18-22°C.

* Pidä huone, vuodevaatteet ja sisäilma puhtaana. Voit ostaa makuuhuoneeseen esimerkiksi ilmaapuhdistavia kasveja ja/tai ilmanpuhdistimen. Anopinkieli on hyvä kasvi makuuhuoneeseen, toisin kuin muut kasvit, se on aktiivisimmillaan yöaikaan. Avaa ikkunoita. tuuleta. Ainakin kesäaikaan kannattaa nukkua ikkuna auki.
Makuuhuoneen olisi hyvä olla pilkkopimeä. Laita sälekaihtimet, verhot kiinni, jotta melatoniinin tuotanto ei häiriinny.

Tähän väliin todettakoon, että makuuhuoneeseen kannattaa investoida. Vietämme kuitenkin siellä huomattavan paljon aikaa. Ihmisestä riippuen ~2000-3000 tuntia vuodessa. Ja kaiken lisäksi, siellähän se kaikki taika tapahtuu.. ;)

* Käytä väljiä vuodevaatteita ja pyjamaa tai nuku alasti. Suosi laadukkaita materiaaleja vuodevaatteissa.

* Laadukas sänky, patja ja tyyny. Liian pehmeä patja ei ole hyväksi selälle, patjan tulisi olla jämäkkä. Esimerkiksi Futon ja Tempur valmistavat laadukkaita sänkyjä ja patjoja. Tyynyissä suuntaisin katseeni Tempurin tyynyihin. Samalla kaikenlaiset niska-hartia-seudun ongelmat saattavat kadota tai ainakin vähentyä huomattavasti.

* "Huru-sektorilta" myös maadoittuminen saattaa auttaa. ;)

* Erilaiset yrttiteet rauhoittavat ja auttavat monesti unensaantia. Yrteistä erityisesti valeriana, kava ja kamomilla ovat toimivia tähän tarkoitukseen.

* Lääkinällisistä sienistä reishi rauhoittaa ja parantaa unen laatua.

* Magnesium tasojen optimointi. Raakakaakao, mantelit, cashewpähkinät ja pellavansiemenet ovat hyviä magnesiumin lähteitä. Etenkin kasvissyöjille, urheilijoilla ja huonoista yöunista kärsiville voi olla hyötyä lisäravinteesta. Magnesiumsitraatti-valmisteissa biologinen hyväksikäytettävyys on tehokkain.

* Lisäravinnepuolelta vielä täsmäaseita.

Melatoniini.
Melatoniini on ns. yöhormoni, joka auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säädellen vuorokausirytmiä ja edistäen unensaantia.

Erilaiset yrttivalmisteet.

Gaia Herbs Sound Sleep
New Chapter Tranquilnite Plus
Gaia Herbs Serenity
Gaia Herbs Valerian Root
Gaia Herbs Valerian Poppy

Jos mieleesi tulee jotain näiden lisäksi tai jos olet saanut jostain tietyistä asioista apua, niin laita kommenttia tai sähköpostia, kiitos. :)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Terveellisemmät vaihtoehdot herkuille.

"Kaikki hyvä on epäterveellistä" on yleinen mantra, jota kuulee usein ihmisten suusta. Asian ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla näin. Oikeasti kaikki hyvä on nimenomaan terveellistä. Mitä jos ei tarvitsisikaan pitää ns. karkki/herkkulakkoja, vaan investoisi laatuun, niin ei tarvitse kieltää itseltään mitään? Itsensä kieltäminen ei vaan toimi pidemmän päälle. "Roskaruokaakin" voidaan syödä, kunhan nähdään hieman vaivaa ja valmistetaan itse laadukkaista raaka-aineista, tällöin herkut ovat roskaruoasta kaukana. Tässä muutamia suht simppeleitä reseptejä eri herkkuihin. Suosittelen myös googlettaan esim. "paleo" tai "raw" ja herkun nimi lontooksi perään niin saattaa löytyä jos jonkinlaista huikeaa reseptiä. :)


Jäätelö

Marjaisajäätelö:

Tehosekoittimeen
* Pakastemarjoja 200g
* Kookosmaitoa 250ml (esim. dr. goerg tai biona)
* Makeuta luomuhunajalla, stevialla tai lucumalla.
* Laita vettä sen verran, että aineet sekoittuvat.
* Blendaa ja laita mössö kulhoihin pakastimeen n.20min ajaksi.

Nopea mustikkajäätelö:

Sekoita kipossa
* 2 dl kookoskermaa (esim. santa maria)
* 1 avokado
* 150 grammaa mustikoita
* 1-2 ruokalusikallista kotimaista luomuhunajaa


Suklaa

Nopea suklaaherkku:

* Luomuhunajaa, kylmäpuristettua kookosöljyä ja raakakaakaojauhetta kulhossa sekaisin.
* Lisää esim. marjoja, superfoodeja, yrttijauheita, siemeniä, pähkinöitä, cayannepippuria tms.

Makean himoon pari simppeliä vinkkiä:

* Dippaa parapähkinöitä luomuhunajaan.
* Dippaa kaakaopapuja/suklaamassaa luomuhunajaan.

Tee-se-itse-maailman-herkullisinta-suklaata:

* Raakasuklaa.com löytyy paljon tietoa, reseptejä, kuinka valmistaa itse suklaata.


Sipsit

* Pilko bataattia, lanttua siivuiksi.
* Paista pannulla kylmäpuristetussa kookosöljyssä, kunnes siivut ovat rapeita.
* Mausta laadukkaalla suolalla ja esim. chilillä.

Toinen vaihtoehto on tehdä tämä ilman paistamista. Tällöin sipseistä ei tule niin rapeita.
* Laita kookosöljyä kippoon, uita viipaaleet öljyssä ja tämän jälkeen viipaleet suoraan uuniin.


Suolapähkinät

* Laita kulhoon kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä.
* Heitä haluamasi määrä luomu cashewpähkinöitä kulhoon ja sekoita.
* Laita pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle.
* Mausta laadukkaalla suolalla.
* Paista n.200 asteessa, kunnes pähkinöihin tulee ruskea sävy.


Kebab

* 800gr luomujauheliha
* 2rkl mustapippuria
* 2rkl suolaa

* Sekoita mausteet luomuoliiviöljyssä.
* Puristele lihat kourissasi "epämääräiseksi mössöksi" mausteiden kera.
* Muotoile mössöstä/taikinasta murekemainen pötkö ja laita se folioon.
* Pistä pötkö uuniin keskitasolle 4 tunnin ajaksi 100-150 asteeseen.


Pizza

* Luomuporkkanaa
* Luomujuustoa
* Luomutomaattikastiketta
* Oreganoa
* Pizzan päälliset

* Raasta porkkanaa ja juustoa reilusti. Sekoita ja mausta oreganolla.
* Levitä tasaisesti uunipelille leivinpaperin päälle ja paista ~200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja seos muodostaa ikään kuin levyn eli pizzan pohjan.
* Ota pois uunista jäähtymään, levitä tomaattikastike ja laita pizzanpäälliset, esim. luomu siitakesieniä, luomujauhelihaa, riistalihaa, ananasta tms.
* Laita pizza takaisin uuniin, anna lämmetä hetken aikaa, ota pizza pois uunista ja nauti. :)
* Täällä hyvä resepti toiseen pizzavaihtoehtoon, jossa pohjana käytetään kananmunia.

tiistai 3. tammikuuta 2012

i 2 the herb.

Jos iHerb ei vielä jostain syystä ole tuttu, niin kyseessä on amerikkalainen verkkokauppa, josta saa laittoman edullisesti mm. luontais-, luomu- ja superfood-tuotteita ja vieläpä laadukkaita sellaisia. Harvoin hinta-laatu-suhde on missään niin kohdillaan kuin täällä. Valikoima on melkoinen ja joukkoon mahtuu toki myös ei-niin-laadukkaita tuotteita. Sivustolla voi avoimesti keskustella ja arvostella tuotteita. Sieltä on hyvä seurata mitä ihmiset ovat ostaneet ja tykänneet.

Tuotteiden tilaaminen on suht helppoa, mutta Onnistuneet kaupat - sivuilta voi tsekkailla tilausohjeet sekä myös tuotesuosituksia. Jos ja kun joku kaveri, tuttu innostuu tilailemaan tuolta pakettia niin ensimmäisestä tilauksestahan saa koodilla 5$ alen. Allekirjoittaneen koodi on KAL728 ja sitä voi halutessaan käyttää.

Muutamien vuosien sisään on tullut aika monta tuotetta testattua ja pakettia tilattua kyseisestä puljusta.

Kertaakaan ei ole paketti jäänyt tulliin ja tilaukset ovat saapuneet yleensä 1-3 viikon kuluessa.

Tässä omia suosikkituotteitani. Yritän pitää listan mahdollisimman tiivistettynä.. :)

* D-vitamiini Carlson Labsilta, vähintään 2000IU (= 50ug) tai sitten 4000IU (=100ug).

* Kalaöljykapselit New Chapterilta.

* Yleisesti kaikki Healthforcen ja Sun Warriorin tuotteet.

* Probiootit Dr. Ohhirralta.

* Ruoansulatusentsyymit Enzymedicalta.

* Öljyistä Udo's Oil öljysekoitus.

* Lääkinnälliset sienet joko Mushroom Sciencelta tai Fungi Perfectilta.

* Maine Coastin merilevät.

Tuotteet eivät ole niitä edullisimpia, mutta ne ovat ainakin omien kokemuksieni mukaan laadukkaita ja toimivia. Ensitilaajalle suosittelisin näistä vähintään d-vitamiinia ja kalaöljyä. Samaan hengenvetoon kuitenkin todettakoon, että useimmilla länsimaalaisilla ihmisillä ruoansulatus pelittää kaikkea muuta kuin optimaalisesti, joten Dr. Ohhiran ja Enzymedican tuotteet voisivat olla vähintään kokeilemisen arvoisia. Kun suolisto toimii oikeasti hyvin ja ravinteet imeytyvät kunnolla niin terveyskin nousee ihan eri tasolle.


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi.

Jälleen menty yksi kierros Auringon ympäri ja vuosi vaihtui. Tunnetusti vuodenvaihde on sitä aikaa, kun tehdään tulevalle vuodelle lupauksia ja summataan edellisvuoden tapahtumia yhteen. Itselleni vuosi 2011 oli tiivistetysti aika isojen muutosten vuosi. Parisuhteessa polut erkanivat, muutto Tampereelle, koulusta valmistuminen, uusia työjuttuja - mm. oman toiminimen pystyttäminen, uusia harrastuksia sekä kavereita ja siihen vielä päälle henkinen kasvu jne.

Tein vuosi sitten ensimmäisen kerran listan itselleni tulevasta vuodesta. Suosittelen kokeilemaan, sillä asioita saattaa kummasti alkaa tapahtumaan. Itse suosin tyyliä, jossa tehdään positiivinen lista asioista tulevalle vuodelle. Anna mielikuvituksen lentää. Kaikki voi olla mahdollista. Älä kirjoita lauseita tyyliin "en ole", "en halua", "minun täytyy" jne. koska ne ovat negatiivisen sävyisiä ajatuksia. Kirjoita lauseet vielä siihen muotoon kuin ne olisivat jo tapahtuneet, kuten "minulla on työ, josta aidosti pidän", "minulla on muutama uusi ystävä", "minulla on hyvä, energinen ja tasapainoinen olo", "olen kiitollinen" ja sitä rataa.

Yleensä suositellaan, että tavoitteita / unelmia olisi hyvä vielä toistaa jopa päivittäin ajatuksissaan. Tosin itse tein vuosi sitten listan asioista ja en niitä sen enempää toistanut. Joskus mieleeni saattoi nousta joitakin kirjoittamiani juttuja. Silti lähestulkoon kaikki näistä asioista toteutuivat eli pelkästään asian konkretisointi paperille auttoi ja ohjasi sitten alitajuntaa tiettyyn suuntaan. :) Suosittelen kuitenkin affirmaatioiden tekemistä, jotta tavoitteet / unelmat eivät jäisi pölyttymään. Rohkeimmat vielä julkistavat omat affirmaationsa vaikkapa kavereilleen.

~ KAIKKEA PARASTA VUOTEEN 2012 JUURI SINULLE ~

"Life is a challenge, meet it. Life is a dream, realize it. 
Life is a game, play it. Life is Love, enjoy it."
- Sathya Sai baba

lauantai 17. joulukuuta 2011

Optimoi sisäilman laatu - Osa2 - Ilmanpuhdistimet.

Vaikka suosin itsekin ensisijaisesti huonekasveja (ikkunoiden avaamisen lisäksi) jo pelkästään sen vuoksi, että ne tuovat eloa asuntoon, niin en kuitenkaan näe mitään syytä miksi ei kannattaisi investoida ilmanpuhdistimeen. Ja pelkillä huonekasveilla sisäilman optimoiminen vuoriston raikkaaksi on hieman haastavaa. Asuntosi saattaa pian muistuttaa enemmänkin viidakkoa, mutta mikäs siinä jos tykkää. ;)

Mitä ilmanpuhdistin tekee?

Ilmanpuhdistin poistaa matoista, maaleista, huonekaluista ym. rakennusmateriaaleista haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, kuten formaldehydejä ja ammoniakkia. Paikasta riippumatta eläinpöly, ihmispöly, huonepöly, tekstiilipöly ja rakenteiden pölyt yms. aiheuttavat usein oireita, jotka voidaan poistaa tai ainakin vähentää oikeanlaisella ilmanpuhdistimella. Kaupungeissa ongelmana on lisäksi katupöly, liikenteen ym. päästöt.

Ilmanpuhdistin on arvokas investointi varsinkin jos vähänkään kärsii hengitystieoireista tai astmasta tai allergioista. Siitä voi myös olla apua jos mm. päänsäryt, väsymys, nivelkivut tai univaikeudet kiusaavat. Tärkeää on kiinnittää huomiota tuleeko sisätiloissa oireita.

Kun altistuminen allergeeneille ja ilman haitallisille hiukkasille vähenee, astman ja hengitystieongelmien kehittymisen vaara pienenee.

Erilaiset suodatustekniikat.

Markkinoilla on useita erilaisilla tekniikoilla varustettuja ilmanpuhdistimia. Eri puhdistustekniikat soveltuvat erilaisten altisteiden poistamiseen ja vähentämiseen.

HEPA, suodattaa 99,97%sti huonepölyn, homeet, siitepölyn, bakteerit ja muut ilmassa leijuvat hiukkasia. HEPAn ohella ULPA suodatin suodattaa pienhiukkasia tehokkaasti. ULPA on tärkeä suodatin jos kärsii pahoista ongelmista sisäilman kanssa.

Aktiivihiilisuodatin saa kiinni erilaisia orgaanisia yhdisteitä ja myrkkyjä. Se suodattaa tehokkaasti kemialliset kaasut, tupakansavun, orgaanisten jätteiden ja elintarvikkeiden hajut.

UV-valo vaikuttaa mikrobien, kuten homeen DNA:han estämällä niiden kasvua ja lisääntymistä.

Sähkösuodattimet ottavat kiinni sähköisesti varautuneita hiukkasia.

Ionisointi tuottaa ilmaan negatiivisia ioneita. Elektroniikasta, sähkölaitteista paikat ja hiukkaset varautuu poisitiivisesti. Ionisoimalla hiukkaset kerääntyvät yhteen tai laskeutuvat alas, jolloin ne ovat helpompi suodattaa pois.

Otsonisaattoria eli otsonia tuottavaa ilmanpuhdistinta ei suositella, koska sen oikeanlainen käyttö on haastavaa ja sillä saatetaan jopa saada negatiivisia vaikutuksia.

Kuuntele täältä asiallinen haastattelu koskien ilmanpuhdistimia
-> http://soundcloud.com/jaakkohalmetoja/risto_salin_2011 <-

Ilmanpuhdistimen sijoitus asunnossa.

Ilmanpuhdistin kannattaa sijoittaa sinne, missä vietät eniten aikaasi eli yleensä olo- ja makuuhuoneeseen. Huomioi, että jos asunnossasi on esim. homeongelma, niin puhdistinta ei tule sijoittaa ongelma-alueelle. Vaarana on, että puhdistin levittää mikrobeja.

Suositellaan, että on parempi ostaa monta pientä kuin yksi iso puhdistin, varsinkin jos on sokkeloista tilat, jolloin ilma ei kierrä. Jos kyseessä on iso huone, niin sijoita suodatin tarkalleen sinne kohtaa huonetta, jossa vietät eniten aikaasi.

Mikä olisi laadukas ilmanpuhdistin?

Ilmanpuhdistimissa on melkoisen iso hintahaitari ja malleja löytyy joka lähtöön.
Jaakon haastattelussakin mainittua Airstaticin SA5 ilmanpuhdistinta on kehuttu. Itselleni on tulossa Airstaticin M5-malli, jolla pääsee hyvin alkuun. Koitan muistaa kirjoitella käyttökokemuksia, kun olet päässyt testailemaan sitä. Jos omistat käyttökokemuksia ilmanpuhdistimista niin laita ihmeessä kommenttia!

Muita kikkoja liittyen ilmaan, hengitykseen..

* Talviaikaan patterit paahtaa täysillä, jolloin sisäilma on helposti kuiva. Kosteuta ilmaa suihkepullolla. Joukkoon voi laittaa vielä eteerisiä öljyjä. Ilmankosteusmittarilla voi seurata sisäilman kosteutta, sopiva haitari on 30-50%.

* Nenäkannun eli ns. sarvikuonon käyttö tekee hyvää ylähengitysteiden toiminnalle. Katso Daniel Vitaliksen tipsit koskien nenäkannun käyttöä: http://www.youtube.com/watch?v=13Xb5i3vpAY